Fillarantin irtolisäkkeen seikkailut ja pohjoinen ja itäinen Bali.

Kirjoitan blogipostausta jälkikäteen Amedin turistirannikon Sehara-hotellissa. Keskiviikkoaamuna ajoin viitisen kilometriä Singarajan itäpuolella olevasta Tiara Homestay-majapaikastani kohti saaren itäpäätä. Olin pitänyt tiistaina vapaapäivän ja aamupäivällä sain julkaistua edellisen blogipostauksen. Vaihdoin edellisen yön majapaikan viihtyisään Tiara Homestay-bungalowiin, koska siitä oli hyvä tarjous Agodalla ja toinen syy oli netin hitaus edellisessä paikassa.

Rauhallinen ja viihtyisä Tiara Homestay-bungalowini

Homestay-majoitukset ovat turistiseudulla hyvin yleisiä ja valinnan varaa riittää. Monesti ne ovat viihtyisämpiä ja persoonallisempia kuin hotellit. Samalla saa hiukan kosketusta paikallisten elämään. Tiarassakin syntyi heti hyvä fiilis. Paikan emäntä otti hikisen tulijan lämpimästi vastaan ja toi tervetuliaisjuoman samantien. Myöhemmin minua palveli myös hänen tyttärensä, kuvankaunis balilaisneitonen ja isännän tapasin vasta poislähtiessä. Hienoa ja lämminhenkistä palvelua.

Kelpasi tuossa prinsessasängyssä nukkua. Tilaa olisi toisellekin…

Tiistain vapaapäivänä en suinkaan antanut Trek-matkaratsuni kokonaan levätä. Kyselin emännältä vinkkejä ja puolen päivän jälkeen läksin ajamaan muutamia temppeleitä kohden itään, mikä oli myös seuraavan ajopäivän suunta. Noita pieniä ja vähän isompiakin temppeleitä täällä riittää. Pura on temppelin yleisnimitys indonesiaksi ja sen perässä temppelin nimi. Aika monta puraa osui tiistaina silmiin ja muutamasta tuli otettua kuvia.

Tiistai 16.10.2018 Permutaran 24 km / # 1815 km, +132 nm

Tiistain vapaapäivänä tuli katseltua lähinurkkia Trek-ratsun kanssa.

Samoin on moskeijojen laita. Täällä vapaamielisessä Balissa pääuskontona on hindulaisuus Jaavan tiukan muslimilinjan sijaan. Moskeija on islamin uskomisen temppeli. Hinduilla taas ovat temppelinsä. Moskeijat ovat samannäköisiä täällä Balillakin kuin Jaavalla. Pitääpä tsekata hiukan tilannetta myöhemmin internetistä. Tällä hetkellä perjantaiaamuna, kun kirjoitan Amedissa netti ei ole toiminut koko aamuna.

Näitä moskeijoita on täällä joka kylässä. Komeita ja värikkäitä rakennuksia.

Nämä nuoret neitokaiset eivät papparatsia ujostelleet päinvastoin.

Jaavanmeri tai Balinmeri, rakkaalla lapsella on monta nimeä, loistaa kauniin sinivihreänä täällä Balin pohjoisrannikolla. Eri kartoilla on hiukan eri nimet Intian valtameren paikallisista osista. Ja kun katsoo sisämaahan päin, siellä näkyy yleensä komea vuorijono. Näillä seuduin Gondol Beachin alueella sisämaata hallitsee laaja Länsi-Balin Kansallispuisto, missä korkeimmat vuoret ovat noin puolitoistakilometrisiä näyttävän näköisiä möhkäleitä.

Balin pohjoisrannikko on rannoistaan kuuluisaa aluetta.

Loistavaa nyt internet napsahti päälle monen tunnin katkon jälkeen. Aloitan tässä välissä jo aamulla offline-tilassa laatimani kertomuksen rakkaan irtolisäkkeeni seikkailuista….

Fillarantin kovia kokenut irtolisäke on reissukotelossaan.

Perjantai-aamu 19.10. Amedissa. Heräsin aamulla jo hiukan ennen kuutta ja nappasin kahvinkeittimen päälle. Aamiainen on vasta myöhemmin, mutta ajatukseni oli vihdoinkin kirjoittaa blogia parin väliin jääneen päivän osalta. Kuvia olin siirtänyt päivittäin blogipohjalle, mutta ”inspis” kirjoittamiseen ei ollut riittävä.

Mutta mutta…netti ei toiminutkaan. Kävin kysymässä respan pojilta, mikä mättää. Vastaus oli no connection kuulemma koko Amedin alueella ja perään pahoittelut… Piti ottaa varotoimet käyttöön. Käänsin IPadista Wordin päälle, millä joskus aiemminkin reissussa olin kirjoittanut offline. Mutta hankalaa tämä on, koska nyt ei ole yhteyttä noihin aiemmin blogipohjalle tallentamiini kuviin, joista yleensä haen johtolangan tekstiin.

Tässä maisemassa on kiva pyöräillä. Silmä ja sielu lepää.

Kerronpa irtolisäkkeeni (hammas) seikkailuista, joista riittäisi aineksia novellin sijasta vaikkapa laajempaankin julkaisuun. Aihe nousi esiin, kun taas kerran eilen unohdin lisäkekoteloni Alfamartin taukopaikalle. Lisäke on helposti irtoavaa sorttia, koska siitä puuttuu sen toinen kiinnityspiste. Miksi se tulee kertomuksessa esiin hieman myöhemmin. Olin juomassa kahvia ja napostelin jäätelöpuikkoa samalla. Lisäke tarttui jäätelöön ja onneksi huomasin sen ennen nielaisemista. Sitten se löysi paikkansa pienessä muovirasiassa, mille on vakipaikka takana pyöräpaidan keskitaskussa. Läksin ajamaan kahvitauon jälkeen ja reilun kilometrin päästä hoksasin tilanteen. Ei muuta kuin pyörä takaisin päin ja vauhdilla Alfamartille. Onneksi se oli edelleen pöydällä. Sama tilanne on käynyt muutamia kertoja aiemminkin. Tänä kesänä viimeksi maantiepyörälenkillä tutussa taukopaikassa Rengon ST-huoltamolle. Silloin ehdin jo ajaa useita kilometrejä ja olin palauttanut tarjottimen, missä lisäke oli pelkästään suupyyhepaperin päällä. Onneksi ei tarjotinta oltu vielä korjattu tarjotinpinosta pois. Omani oli päällimmäisenä. Kerroin siinä lähtiessä jutun jo tutuiksi tulleille Rengon ukoille ja sain palkaksi hyvät naurut.

Välillä tein pieniä koukkauksia päätieltä sisämaahan päin.

Hindulaisuuden temppeli eli mandir on yleensä pyhitetty jollekin jumalalle ja siinä keskeisellä paikalla on tämän jumalan kuva eli murti. Temppelin seinissä ja muissa osissa on kuvia, jotakin kertovat jumalan elämänvaiheista ja tapahtumista. Noita temppeleitä olen nähnyt monella reissullani varsinkin Sri Lankassa.

Pura- eli temppeleitä täällä Balilla on melkein joka kylässä, koska hindulaisuus on valtauskonto.

Jumalan kuvan yläpuolelle kohoaa pyramidimainen Meru-vuorta kuvaava kupoli tai vastaava, mikä on kaikkein pyhin paikka (Alakuva). Keskeisen tornin ympärillä on kolmelta sivulta avoin tasanne tai halli, minne uskovaiset kokoontuvat osallistumaan rituaaleihin. Keskushallin ympärillä on pihamaa, joka voi olla avoin tai muurien suojaama. Pihamaalle tullaan portin eli gopuramin kautta. Itse en olisi päässyt sinne ilman polvet suojaamaa saronkia ”hametta”.

Edellinen temppeli oli päätien varressa, tämä Pura on taas hiukan sisämaan puolella.

Sitten taas pyhistä paikoista arkeen ja takaisin irtolisäkkeen vaiheisiin…

Kaikki sai alkunsa vuonna 2006, milloin Hämeenlinnan ehdoton ylpeys Kerho eli HPK voitti Jukka Jalosen komennossa vihdoinkin Suomen mestaruuden. Olin seuraamassa Porin ratkaisuottelua (Ässät-HPK) keskustan pubissa ja kun mestaruus varmistui, spurttasin pyörälläni kotiin (kuohuviini odotti kylmässä). Ajoin alas Rapamäkeä kohti Jukolaa. Siinä on alamäen jälkeen kaarre vasemmalle ja paikalla oli talven jäljiltä jäänyt hiekoitushiekkaa asfaltin päälle. No etupyörä lähti kaarteessa ”kuulalaakerien” päältä liukuun ja itse aika kovassa vauhdissa lensin nurin. Etuhammas katkesi siinä mylläkässä ja jo ennestään ruma naamani ei ainakaan tuosta kyntämisestä kaunistunut. Seuraavan päivän kultajuhlia Hämeenlinnan torilla todistin tietystä syystä vähän kauempaa Raatihuoneen pylvään suojassa…

Illalla kiipesin ylös auringonlaskua katsomaan, mutta myöhästyin viisi minuuttia.

Sen katkenneen hampaan kanssa elelin sovussa muutamia vuosia ja yritin opetella nauramaan suu kiinni. Vaimolleni Ullalle tilanne oli paljon pahempi kuin itselleni. Kauneudenhoidon ammattilaisena häntä hävetti miehensä ulkonäkö ja kuittauksia tuli vähän väliä. Tilanne eteni, kun vaimoni täytti 60-vuotta ja läksimme yhden tuttavaperheen kanssa juhlistamaan sitä Thaimaahan. Silloin ajattelin tehdä kuittaustililleni jotain ja teetin rikkonaisen etuhampaan tilalle irtolisäkkeen Ullalle ”syntymäpäivälahjaksi”. Uhraus oli melkoinen, koska en ole ollenkaan sinut hammaslääkärien kanssa, vaan kammoan niitä tilanteita.

Kapeaa ja jyrkkää polkua piti kivetä ylös, mutta tässä jo alas tulossa.

Joka tapauksessa tuon Kerhon mestaruuden vuoksi ulkonäköni hiukan koheni Thaimaan reissulla 2010. Seuraava virstanpylväs oli muutamia vuosia sitten jo perinteeksi muodostunut Mallorcan kevätpyöräily, taisi olla vuosi 2015. Olen nimittäin jo kuutena perättäisenä keväänä ollut avaamassa maantiepyöräkauden Alcudian rannikolla pyöräseurani RCT- (Royal Cycling Team) kaverien kanssa. Nyt sitten kävi niin, että yhtenä aamuna en löytänyt irtolisäkettä huoneestani. Etsin sitä ja katselin huonetta ympäri, minne olin sen laittanut. Sitten kuului pahaenteinen rusahdus. Arvasin heti, mistä oli kyse. Lisäke oli jostakin syystä ollut lattialla ja onnistuin tallomaan sen päälle aamutossuillani. Lisäke meni poikki ja toinen sen tärkeistä kiinnityspisteistä oli mennyttä…

Nämäkin kaverukset tapasin lähellä näköalapaikkaa.

Eikä draama lisäkkeen osalta jäänyt tuohon Mallorcan rikkoutumiseen. Unohduksia ja lisäkkeen irtoamista on tapahtunut myöhemminkin, mutta pari uutta virstanpylvästä se saavutti myöhemminkin. Talvella 2016 olin Sri Lankaa kiertämässä silloisella Corratec-matkaratsullani (www.fillarantti5.wordpress.com). Irtolisäke unohtui jo ensimmäisenä aamuna lentokenttähotelliin kylpyhuoneen lavuaarin päälle. Huomasin sen vasta myöhemmin eikä ollut enää mahdollisuutta kääntyä takaisin. Soitin hotelliin ja pyysin ottamaan lisäkkeen talteen, koska muistin tasan tarkkaan, mihin olin sen unohtanut. Kun sitten kuukauden päästä harvahampaisena palasin hotelliin reissun viimeiseksi yöksi, sain hotellin johtajalta pienen paketin ja avatessani sen; sieltähän kovia kokenut irtolisäke irvisteli.

Draaman kaari ei vieläkään ollut valmis. Kun palasin muistaakseni Vietnam-Laos-Kambodzan turneelta (www.fillarantti6.wordpress.com) talvella 2017 QatarAirways-lennolla, lisäke irtosi lentokoneruokailun yhteydessä ja onnistuin jopa nielaisemaan sen. En nyt ole aivan varma oliko talvi 2017 vai 2018 (Thaimaa&Malesia-reissu) kummalla matkalla tuo tapahtui. Siitäkin kovia kokenut lisäke selviytyi. Kun tulin kotiin alkoi armoton tarkkailu, arvaatte varmaan miksi… Muutaman päivän viiveellä löysin taas rakkaan irtolisäkkeeni. Vaimo on moneen otteeseen patistellut hammasteknikolle sun muualle, mutta kiinteä henkinen suhde irtolisäkkeen kanssa on jatkunut läpi vuosien. Saapa nähdä mitä seuraavaksi…

Tiara Homestayn ravintolassa söin paikalliset Satayt eli kanavartaat.

Siinä oli vapaapäiväni ja samalla sain kerrottua irtohampaani monivaiheisesta historiasta. Tiara-Homestayn ystävällisen henkilökunnan: emäntä, tytär ja isäntä, hyvästelin keskiviikkoaamuna yhdeksän jälkeen ja suuntasin matkani kohti itää kohti Singarajan rannikkoseutuja, mistä varasin keskiviikkoaamuna uuden majapaikan.

Keskiviikko 17.10.2018 Permutaran – Singaraja 69 km / # 1884 km/ +249 nm (5,0%)

Keskiviikkona taas ajettiin, mutta lyhyt ja helppo reitti.

Keskiviikkona kymmenkunta kilometriä aamulla olivat tuttua reittiä. Olinhan käynyt tiedustelemassa rannikkoa jo eilen välipäivänä. Hienoa on ajaa tälläisiä reittejä. Meri siintää vasemmalla ja komeat vuoret kohoavat oikealla. Alkumatkasta sivuvastainen tuuli yritti rajoittaa ajamista, mutta päivän mittaan se tokeni. Rannikko tältä osuudelta oli melko tasainen niin kuin nuo kuvan korkeusmetritkin osoittavat. Jyrkin kaltevuus, minkä Ridewithgps oli jossakin kohtaa rekisteröinyt, oli vain 5,0 %.

Salamat Jalan eli näkemiin sanoo vanha kaupungin portti. Selamat tuli tutuksi jo Malesian reissulla

Nyt ollaan jo kuuluisalla Lovina-beachillä. Hieno sisääntulo-patsas oli hienon Resortin edessä.

He eivät tietäneet mitään kuvanotosta. Aito ja palkitseva tilanne. Sai rauhassa zoomata pokkarilla.

Lovina-beachillä on sekä pieniä että isoja altaita. Tämäkin kuva on samalta Resortilta.

Matka jatkui ohi Lovina-rannikon ja jossakin vaiheessa huomasin nuo alakuvan fillaristit, jotka polkivat vastakkaiseen suuntaan. Sekä he että minä löivät jarrut päälle ja itse odotin sopivaa hetkeä päästä tien yli. Juttelimme siinä kymmenkunta minuuttia. Nimiä en kysellyt, mutta he kertoivat olevansa Hollannista. Kummallakin oli aivan samanlainen hybridityypin pyörä. Merkki oli minulle outo, ilmeisesti kotimaan tuotteita. Kun näkivät pyöräni, isäntä oikein koitti sen painoa. Kerroin, että koska asun sisämajoituksessa, mukanani on vain noin kahdeksan kiloa tavaraa laukuissa. Hän taas sanoi, että heillä on aina ihan turhia varusteita ja liikaa painoa pyörän päällä. No hoikkaa porukkaa näyttää olevan, joten siltä osin painoasia tasoittuu minuun verrattuna.

Tämä hollantilaispariskunta ajoi vastaani ja pysähdyttiin juttelemaan.

Tämän alemman kuvan hauskan veikon tapasin, kun ajoin Permata Sari Hotelliin. Hitsi kun en nyt muista kaverin etunimeä. Oli siellä hotellivirkailijana ja oikea monitoimimies ja tosi hauska veikko. Osasi englantia sen verran, että pystyimme kommunikoimaan. Kova juttelemaan ja kyselemään. Hän oli aina taustalla sekä illalla että aamulla ja järjesti minulle iltapalan ja aamiaisen. Kun tulin hotelliin, hän toi minulle tervetuliaisjuoman ja samalla otimme nuo allaolevat kuvat.

Hotel Permatan Sari ja kuvan hauska veikko ottivat Fillarantin ystävällisesti vastaan.

Ja hymy oli herkässä puolin ja toisin. Tervetuliaisdrinkillä.

Permatan Sari Hotellissa oli aika iso uima-allas, missä kävinkin heti tuloni jälkeen. Samalla selvisi, että allas toimi myös kyläyhteisön uima-altaana, mihin myytiin hotellin respasta edullisesti lippuja. Olin näkevinäni rekisteröityessäni hotelliin, että lapset antoivat 2000 DIR-setelin, mikä on muutama kymmenen senttiä.

Vaivannäkö kannattaa yleensä. Tärkeintä on kuitenkin lähteä! Täällä ei lunta ole näkynyt sentään…

Torstai 18.10.2018 Singaraja – Amed 89 km / # 1973 km, 635 nm (max 13,3%)

Torstaina jatkoin taas rannikkoa pitkin Amediin Balin itärannikolla. Amed on entinen kalastajakylä, mistä on viime vuosina tullut yksi Balin tunnetuimmista turistiseuduista. Rannat ovat tummaa hiekkaa, mutta vesi on kristallinkirkas. Alue tunnetaan etenkin hyvistä sukellus- ja snorklausmahdollisuuksista. Amedin alue levittäytyy aika laajalle alueelle ja siellä on monta rantaosuutta. Amedissa on hienoa se, että siellä on säilynyt kalastajakylämäinen rauha, joten bilettäjille ei ole juuri sijaa.

Torstain reitti Singarajan laitamilta Amediin kulki taas pitkin meren rantaa.

Torstaina pääsin lähtemään Permatan Sari Hotellista vasta yhdeksän ja kymmenen välillä. Täällä Balilla aamiaisen tarjotaan myöhemmin kuin Jaavalla. Siellä se yleensä alkoi jo kuudelta, mutta täällä vasta aikaisintaan seitsemän kahdeksan aikaan.

Palmut huojuivat ja meri välkehti sinivihreänä. Hieno on ajella näissä maisemissa.

Ajoin käytännössä koko päivän rantatietä, mikä ei ollut suinkaan tasainen. Sen voi todeta ylläolevasta tieprofiilista. Tosin tuo kuudenkymmenen kilometrin kohdalla oleva terävä huippu johtuu siitä, kun läksin pientä sisämaan tietä nousemaan Agung-tulivuoren juurelle kuvaa ottamaan. Mutta sen jälkeen varsinkin loppumatkasta ennen Amedin oli lyhyitä mutta teräviä nousuja ja laskuja.

Jo heti lähdön jälkeen aamulla tien vasemmalle puolelle ilmestyi komea vuorijono.

Näiden matalampien vuorien jälkeen alkoi etuoikealla näkyä jylhä vuorihahmo.

Agung on Balin korkein vuori, ja se kohoaa saaren itäisessä osassa. Se kohoaa Baturinkalderan kaakkoiskulmasta ja laskee pohjoisella ja eteläisillä rinteillään mereen. Agungin korkeus on 3031 metriä.Tulivuoren huippu on itä–lansi-suunnassa noin 1,5 kilometriä leveä, ja sen korkein kohta on huipun länsiosassa. Jyrkkäreunainen, noin 800 metriä leveä kraatteri on puolestaan huipun itäosassa.

Agung purkautuu marraskuussa 2017.

Agungin tiedetään purkautuneen historiallisella ajalla neljästi. Vuoden 1808 purkaus sijoittui vulkaanisella räjähdysasteikolla luokkaan 2. Sen sijaan vuoden 1843 ja 1963 purkaukset ovat luokassa 5. Vuoden 1963 purkauksessa kuoli noin 1 100 ihmistä. Niistä 820 kuoli pyroklastisiin pilviin, 163 tippuvaan tuhkaan ja 165 laharien takia. Purkauksella oli jopa maailmanlaajuisia vaikutuksia, sillä ilmakehään vapautunut rikkidioksidi viilensi lämpötilaa noin 0,1–0,4 asteella.

Agung alkoi purkautua marraskuun lopulla 2017. Vuori alkoi syöstä magmaa 27. päivänä. Balilla on määrätty noin 100 000 ihmistä evakuoitavaksi kymmenen kilometrin säteellä vuoresta. (Wikipedia-tekstiä)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Agung_(tulivuori).

Ajelin pientä sisämaan tietä kohti Agung-tulivuoren edustaa, mutta turhaan.

Kunnes vuori katosi pilveen. Kyseessä on yli kolmen kilometrin korkuinen Agung-tulivuori.

Itselleni selvisi vasta äsken, kun katsoin Wikipediasta Agung-tulivuoren tietoja, että se on koko Balin korkein vuori. Samoin se, että sillä on kovin traaginen purkaushistoria, kuten aiemmin ollut wikipediateksti kertoo. Vuoren korkeudesta on erilaisia tietoja. Kartallani se on merkitty 3031 metrin korkuiseksi, mutta joissakin lähteissä oli maininta yli 3100 metrin.

Tulivuoren lakea ja kraateria ympäröi pilviharso, joten kunnon kuvaa en siitä saanut.

Hiukan jäi harmittamaan tuo Agung-tulivuoriepisodi. Ennen sen kohdalle tuloa vuori näkyi komeana silhuettia ja moneen otteeseen meinasin pysähtyä kuvaamaan. Mutta koko ajan ajattelin ajaa lähemmäksi ja ottaa sitten vasta kuvia. Loppujen lopuksi siinä sitten kävi niin, että lähelle päästessäni pilvet olivat ympäröineet komean kolmentuhannen metrin tulivuoren. Loppumatkasta oli taas komeita merimaisemia, koska olin hiukan rantaa ylempänä.

Kuvassa olen jo lähellä Amedin aluetta. Tie kiemurteli, nousi ja laski jatkuvasti noilla seuduilla.

Iltapäiväkolmen pinnassa ajelin monen mutkan ja kiemuran kautta tänne Sahera Hotelliin. Hotelli on rauhallisella paikalla, mutta aivan sen vieressä on Indomaret-kauppa ja muutaman sadan metrin päästä löytyy sekä ruokakauppoja että erikoisliikkeitä ravintoloista puhumattakaan.

Tyylikäs, viihtyisä ja tilava Sahera Hotelli oli kahden yön majapaikkani.

Tuossa altaassa tuli käytyä useita kertoja ja aamiainen ja illallinen olivat taustalla ja oikealla ulkona.

Uima-altaassa tuli lilluttua aika pitkään ja illalla kävelin pienen lenkin syömäreissun merkeissä. Uimahousuja yritin katsella, mutta olivat liian pieniä. Viikko pari sitten unohdin uimahousuni kuivumaan yhteen hotelliin ja sen jälkeen olen käynyt uimassa en suinkaan nakuna, vaan ainoilla mukana olleilla kalsareilla. Onneksi ovat sentään tumman siniset ja slim-mallia. Illalla hotellissa ja myös muualla tällä alueella oli parin tunnin mittainen sähkökatko. Hotellin pojat jakoivat kynttilöitä huoneistoihin ja juuri ja juuri pärjäsi tuon ajan ilman internetiä. Sähköt napsahtavat päälle juuri, kun olin menossa nukkumaan.

Illallisen kävin syömässä torstai-iltana lähellä olevassa ravintolassa.

Perjantai 19.10.2018 Vapaapäivä Amedissa, 17 km / # 1990 km, +244 nm (11,1%)

Täällä Balilla ovat päivämatkat lyhentyneet Jaavaan verrattuna. Saari on tosi pieni eikä oikein tarjoa ihmeitä matkapyöräilyä ajatellen. Sen sijaan silmänruokaa Balilta löytyy, kauniita maisemia, upeita kukkapensaita ja ei voi kieltää – balilaisnaiset ovat myös kauniita ja siroja. Noita vapaapäiviä on alkanut kertyä siitäkin syystä, ettei ole juuri kiirettä aikataulun suhteen saaren pienuudesta johtuen.

Tupla-aamiainen Sahera-hotellissa.

Sahera Hotellissa Agoda pakotti minut varaamaan kahden hengen huoneen kahdella aamiaisella niin kuin monessa muussakin paikassa. Täällä ratkaisin ”ongelman” niin, että ensimmäisen aamiaisen vapaapäivänä söin ennen kahdeksaa (tuo ylempi) ja toisen (alempi kuva) kymmenen jälkeen. Välillä tein blogihommia huoneessani. Hotellilla ei ollut mitään sitä vastaan. Eivät edes kommentoineet vaikka oli sama tarjoilijapoika.

Sahera-hotelli oli mukava ja rauhallinen majapaikka. Altaaseen oli kiva pulahtaa aina välillä.

Välipäivänä ajelin ilman sen kummempaa suunnitelmaa Amedin rannikolla. Noissa parissa seuraavassa kuvassa olen kuitenkin rannikolta muutamia kilometrejä sisämaan suuntaan. Nousin hotellini läheltä Bagliin johtavaa tietä reiluun sataan metriin, mutta sitten käännyin takaisin ja laskettelin päätielle. Jos tuota Amedin päätietä sillä nimellä voi kutsua, sen verran kapea ja ylös alas vuoron perään kiemurteleva tie se on.

Vapaapäivänä tein muutamia pikku koukkauksesta päätieltä sisämaan suuntaan.

Samalta sisämaan koukkaukselta. Nyt ollaan Trek-ratsun kanssa tulossa jo alas päätielle.

Tuon hauskan kylttiviidakon huomasin rannikkotieni päässä, mistä käännyin takaisin hotellille. Hitsi, jos olisi ollut kyltintekovehkeitä tai edes tushia mukana, niin olisin tehtaillut Hämeenlinnalle oman kyltin. Katsoin karttaohjelmalla paikan päällä etäisyydenkin tänne. Kyltissä olisi lukenut Hämpton 10 877 km. Paremmin pitäisi varustautua…

Harmitti, ettei ollut tushia tai muuta kyltintekovehjettä mukana. Olisi Hämpton saanut omansa.

Pikku hiljaa ajelin takaisin Amedin rannikkoa hotellilleni päin. Tie kiemurteli välillä meren rannassa, välillä hieman ylempänä rantatöyräillä. Jyrkkiä nousuja ja laskuja oli vuoron perää ja tie oli tosi kapea. Amedin turistimerkityksen taustalla ovatkin pienet kalastajakylät, jonne on alettu rakentaa hotelleja. Tie on varmaan päällystetty jossakin vaiheessa, mutta muuten se on kuin vanhoilta ajoiltaan.

Tuossa linkissä on perustietoa Amedista in English: https://en.wikivoyage.org/wiki/Amed

Kaunista rantamaisemaa Amedin rannikolta. Kapea ja kimurantti tie nousi välillä ylös.

Toinenkin rantakuva nyt toiseen suuntaan. Upeita nuo kukkapensaat täälläpäin.

Rannikkokierroksen päätteeksi ajoin hotellille. Sitä ennen tein vielä lyhyen koukun meren rantaan kuvia ottamaan. Siellä hieman syrjässä oli vanhan ladon näköinen rakennus, minkä edessä oli valtavasti moottoripyöriä. Menin sisään katsomaan. Sisällä oli paljon täällä asuvia miehiä ja meteli oli kova. He eivät paljon edes kiinnittäneet huomiota kypäräpäiseen fillaristiin. Menossa oli kukkotappelu. Ensin lyötiin vetoja ja sitten laskettiin jo valmiiksi härnätyt kukot toistensa kimppuun. Kun yksi tappelu oli lopussa tai muuten laantumassa, laskettiin pajukoreista uusi kukko irti. Sairasta hommaa, aiemmin olen nähnyt televisiosta nyt livenä. Laitoin tuohon yhden videon pätkän siistimmästä päästä, missä varsinaista tappelua ei vielä näy. Toivottavasti netti jaksaa vääntää…

Kaksi kaunotarta vierekkäin Amedin yhdellä sen monista rannoista.

Hauska pikku patsas. Mitähän tuossa tekstissä lukee?

Pieni video kukkotappeluun valmistautumisesta….

Pojat ovat poikia joka puolella. Tuo oikeanpuoleinen ei tainnut tykätä kuvanotosta.

Kukkotappelun jälkeen nautin keiton piukkubaarissa ja ajoin takaisin hotellille. Ensimmäiseksi menin lillumaan hotellin mainioon uima-altaaseen. Nautin auringosta siihen asti, kun sen viimeiset säteet ulottuivat uima-altaan reunalle. Kysyin hierontamahdollisuudesta altaan taustalla näkyvän ravintolan tarjoilijalta. Hän sanoi hinnan (100 000DIR / noin 6 euroa) ja ilmoitti, että kestää noin 15 minuuttia hierojan saapumiseen. Tilasin hieronnan, jonka teki hieman vanhempi balilaisrouva. Hieronta kesti tunnin ja oli hyvä ja rentouttava kokemus. Tuota olisi kannattanut kokeilla jo aiemminkin reissulla. Vinkin hierontaan sain Malesiassa asuvalta Minna Strömgbergiltä. Kiitos Minna.

Sahera Hotelli jäi taakse ja matka jatkui. Viimeisen illan illallinen altaan taustalla.

Lauantai 20.10.2018 Amed – Padangbei 53 km / # 2043 km, + 600 nm (9,1 %)

Lauantaina jo alkumatkasta täyttyi tämän reissun kaksituhatta kilometriä.

Lauantai-aamuna onnistuin jo paremmin Agung-tulivuoren kuvaamisessa. Kraateri pilvien takana.

Aamulla tai oikeastaan aamupäivällä joskus ennen yhtätoista hyvästelin Amedin hotellini ja läksin kohti toista rannikkoa. Padangbai sijaitsee Balin kaakkoisrannikolla Amuk-lahden poukamassa. Se on tunnettu satama, mistä tehdään paljon matkoja laivalla tai pikaveneillä Lombokin saareen ja kolmelle Gili-saarelle sekä lähellä olevalle Nusa Penida-saarelle. Sen huomasi hyvin kaupungilla, kun jatkuvasti tarjottiin pikavenekyytejä Gili-saarille. Ajoin ensin seitsemän kilometriä tuttua tietä, mitä olin tullut torstaina Amediin. Nyt kävi hieman parempi tuuri tuon Balin korkeimman 3031 m korkean ja komean Agung-tulivuoren kanssa. Ainostaan sen kraateri oli nyt pilven peitossa.

Lauantain ajoreitti näyttää tältä. Aika hikinen ja tiukka nousu alussa 11%.

Lauantain alkumatka oli aika hikinen taival. Tie nousi noin viidentoista kilometrin matkalla reiluun kolmensadan metriin. Varsinkin tuo jyrkin vaihe, missä Komoot-appi näytti 11 % -nousua muutaman kilometrin serpentiiniosuudella,oli vaikea. Tosin nyt pystyin polkemaan koko nousun, toki aina välillä taukoja pitäen. Jyrkissä mutkissa oli välillä hieman pelottavan tuntuisia tilanteita, koska kapealla tiellä oli aika kova liikenne. Vauhti noissa jyrkissä kohdissa tippui sinne viisi kilometriä tunnissa vaiheille ja noin hitaassa vauhdissa pyörän vakaana pitäminen on vaikeaa. Kuorma-autot ohittivat kapealla tiellä pakosti aika läheltä, mutta hyvin siitäkin selvittiin.

Tässä kohtaa piti huilata, koska nousu oli 11 %:sta. Samalla sai otettua pari kuvaa.

Luotettava Trek-matkaratsuni huilaa samassa paikassa kuvanoton ajan.

Pyöräilijän motto – Ylämäen jälkeen tulee alamäki – piti jälleen paikkansa ja alamäessä sai nauttia laskemisen riemusta. Ylhäältä oli mukavat maisemat ja useaan otteeseen pysähdyin joko juomatauolle tai kuvaamaan tai yleensä molemmat samalla kerralla. Komoot-sovelluksella olin etukäteen katsonut reittini korkeussuhteet Padangbaihin asti. Loppumatkalla piti olla vielä yksi tiukka noin kolmen kilometrin nousu aina viiteen sataan metriin asti. Mutta matkalla onnistuinkin välttämään sen. Panin kännykän netin päälle ja pyysin Komoot-apin ilmoittamaan reittiolosuhteet, jos ajankin välillä rannikolle suoran reitin sijasta. Hups se korkea nousu olikin kadonnut, kun tein ehkä viiden kilometrin lisälenkin rannikon Candidosa-kaupungin kautta. Tuossa edellä olevassa Ridewithgps-rekisteröinnissä tilanne selviää hyvin.

Nyt ollaan jo laskeutumassa alas kohti rannikkoa. Tuolla taustalla kumparejonon taḱana on meri.

Serpentiinitie kiemurteli alas rannikolle laskiessa ja tarjosi erilaisia kuvakulmia.

Laskettelin merenrantaan Candidosan turistikaupunkiin, mikä vaikutti vilkkaalta kaupunkikeskukselta. Siitä eteenpäin ajoin rannikon lähellä perille asti. Aina välillä tie kipusi hieman kauemmaksi merestä, mutta yleensä merinäkymä säilyi ylhäältä käsin. Muutama kilometri ennen päätekaupunkiani oli pienehkö kylä tai kaupunki, missä oli juhlat käynnissä. Vapaapäivänä oli paljon ihmisiä liikkellä ja paikat oli koristeltu koko päätien osuudelta. Ei kuitenkaan selvinnyt, mistä oli kyse. Olisi pitänyt jututtaa jotakin paikallaolijaa. Tosin noita kummassakin kuvassa näkyviä korirakennelmia olen nähnyt matkan varrella muuallakin Balilla. Liittynevät jotenkin uskontoon, miten en tiedä.

Pienessä kylässä muutama kilometri ennen Padangbeihin tuloa oli jotkut juhlat.

Kylän raitti oli koristeltu hienosti. Nämä pömpelit liittynevät hindulaisuuteen…

Nyt ollaan perillä meren rannalla Padang Bayssa. Tuo motskarikaveri tuli juttusille.

Hotellini Dewivilla tuli vastaan vajaa kilometri ennen kaupunkia ja merenrantaa, mutta laskettelin siitä ohi ja alas keskustaan. Tuosta ylläolevassa merenrantakuvasta tulee aina mieleeni ensimmäinen ns. eläkepolkaisuni Roomasta Hämptoniin, jonka tein eläköitymisvuotenani 2013. Silloin olin taistellut kovia kokeneena itseni Roomasta Italian selkärangaksi kutsutun Apenniinien vuorijonon päälle liki puoleentoista kilometriin. Sitten alkoi nautinnollinen muistaakseni 50-60 kilometriä pitkä laskuosuus aina Adrian meren rannalle. Silloin ratsunani oli Insera Xcross-hybridi, jonka kuvasin Adrian meren rannalla palmujen huojuessa. Siitä reissusta alkoi eläkefillarireissujeni sarja. https://fillarantti.wordpress.com/2013/04/27/apenniinien-selatys/

Palkinto odotti perillä.

Tuon yläkuvassa näkyvän palkinnon nauttimisen jälkeen poljin ylämäkeä hotelliini. Sain huoneen yläkerroksista, mistä oli mukavat näköalat sisämaan suuntaan. Harmi vaan, että siinä suunnassa oli pilvistä auringon laskuun aikaan, kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy. Hotelli on ihan mukava, vaikka netti pätkiikin huoneessani. Välillä toimii hyvin ja välillä hyppää päältä pois. Nytkin kirjoitan tätä yhdeksän aikaan (nyt jo kymmenen…) alhaalla respan vieressä aamiaisen jälkeen. Tai oikeastaan aamiaisen söin jo pari tuntia sitten ja sitten aloin kirjoittaa muutamaa rästiin jäänyttä päivää.

Dewivilla Hotelli oli vajaan kilometrin keskustasta ylöspäin. Rauhallinen paikka.

Näkymä huoneeni parvekkeelta sisämaan suuntaan joskus auringonlaskun aikoihin.

Taidan tehdä tämän postauksen nyt loppuun asti, mikäli wifi vaan suostuu toimimaan. Tänään on suunnitelma ajaa Ubudiin, minne ei ole kuin vajaa viisikymmentä kilometriä matkaa. Ubud on yksi Balin tunnetuimpia turistikohteita ja siellä minulla on mahdollista vielä viettää kaksikin yötä. Ubudista on lyhyt matka Denpasariin ja lentokentälle, mistä torstaiaamuna lennän Suomeen.

Mainokset